Oletko valmis vaatimaan hyvää maailmalle, vaikka se tarkoittaisi muutoksia elämääsi?

Psykologin eräänlaisessa uhkakuvamaailmassa ei olisi lainkaan kärsiviä ihmisiä. Elämä olisi oikeudenmukaista, jokainen tulisi psyykkisten ja fyysisten tarpeidensa kanssa kohdatuiksi. Ihmismieli saisi olosuhteet, joissa se voisi niin hyvin, ettei sellaista ammattikuntaa kuin psykologit tarvittaisi. Jos tämän maailman saavuttaminen olisi mahdollista ja jos psykologeilla olisi kriittinen valta käytössään, antaisivatko he ja muut psyykepuolen ammattilaiset tämän muutoksen tapahtua? Jos aiheesta voisi pitää huutoäänestyksen ja volyymitaso mittaisi, mihin suuntaan maailma keikahtaa, olisivatko psykologit huutokuorossa äänessä vai varmuuden vuoksi hiljaa, ettei vain oma ammatti menisi alta?

Mikä on oman elämäntavan tai ammatin säilyttämisen arvo? Mitä olemme valmiita itsellemme suojelemaan, jos vaakakupissa on toisella puolella yhteinen hyvä?

Jos ilmastotoimet todella saadaan tarvittavalla tasolla käytäntöön, niin moni joutuu muuttamaan joko kokonaan ammattiaan tai ainakin ammatinharjoittamisen tapaa. Miten uskaltaa edistää muutosta, joka voi tarkoittaa suurtakin mullistusta, mahdollisesti perusturvallisena koettuun, nykyarkeen.

Jos maailmasta kummallisesti poistuisi kaikki psyykkinen pahoinvointi, ei se olisi psykologeille maailman loppu. Paatuneinkin mielenterveystyöläinen varmasti voisi löytää muutakin mielekästä työtä, kunhan saisi tarvittavan koulutuksen ja oman yhteisönsä tuen muutoshaasteiden alla. Samoin maailmassa, joka ottaisi ilmastokriisin tosissaan, tulee olemaan paljon työtä tehtävänä. Solidaarisuus on vahvasti ilmastoliikkeen arvopohjaa. On kaikkien etu, että päästövähennyksiä toteutettaessa huolehditaan urapolkuvaihdoksiin tarvittavat tukirakenteet. Maailmassa, joka rakennetaan solidaarisuuden voimalla kestävämmäksi ja elinkelpoisemmaksi, riittää varmasti enemmän voimavaroja kuulla toinen toisemme tarpeita kuin maailmassa, joka natisee oman edun maksimoinnin seurauksena.

Toistaiseksi olemme kiinni vanhassa, varmistelemassa ettei vain itselle jää vähemmän käteen kuin naapurille. Päättäjät ovat tässä oman edun varmitelun oravanpyörässä kiinni kaikkein tiukimmin. Lobbarit ja etujärjestöt levittävät kertatoisensa jälkeen tahmaista siirappiaan päättäjien kengänpohjiin, eivätkä he saa otettua jalkojaan pyörästä irti. Tarvitaan vireä ja äänekäs kansalaisliike poliitikkojen tueksi, jotta he onnistuvat kiskomaan itsensä oravanpyörästään ja siirtymään sanoista tekoihin.

Keskeiseen rooliin tulemme me kansalaiset, jotka olemme kiinni omissa arkisissa velvoitteissamme ja virkistyksissämme. Voimme koittaa turvata omaa elämäämme lähivuosille ja sulkea silmämme siltä, mille tulevaisuus lapsillemme näyttää. Mutta estääkö mikään meitä kysymästä itseltämme:

Kumpi haluaisit olla: varmuuden vuoksi hiljaa vierestä seisoja, joka salaa toivoo, ettei ainakaan itse joutuisi kokemaan muutoksen seurauksia elämässään vai maailmanparannusäänestyksessä kovaan ääneen muutosta kailottava tyyppi, joka samalla asettaa oman nykytilanteensa muutospaineen alle ja uskaltaa luottaa siihen, että solidaarisuuden arvoilla rakennettu maailma osaa olla myös minua kohtaan solidaarinen?

Mitä ajatella ilmastonälkälakosta?

Ainakin kolme ympäristöjärjestö Elokapinaan kuuluvaa aikuista on ryhtymässä nälkälakkoon ilmaistakseen vaatimuksensa, että hallituksen on siirryttävä sanoista tekoihin ja toimeenpantava aidosti ilmastopäästöjä laskevaa politiikkaa. Mitä nälkälakolla protestoinnista voi ajatella?

Tein aikanani gradua traumakokemusten ja mielenterveysoireiden välisestä yhteydestä. Selatessani nuorena psykologian opiskelijana tutkimuskirjallisuutta yksi vahvimmin mieleeni jäänyt asia oli, että ihmisten toisilleen tekemä paha vaurioitti ihmismieltä paljon syvemmin ja vaikeammin kuin äärimmäisiin olosuhteisiin joutuminen luonnonkatastrofien seurauksena. Tämä ei tietenkään tarkoita, ettäkö luonnonkatastrofin keskellä olemisesta ja läheisten menetyksistä toipuminen olisi helppoa. Jokainen inhimillinen ihminen voi tämän ymmärtää. Mutta tutkimuskirjallisuus osoittaa, että ihmispsyyke kykenee vähitellen toipumaan hyvin vaikeistakin olosuhteista, jos ihmiskuvamme ja luottamus toisiin ihmisiin ei ole pahasti matkan varrella vaurioitunut. Mitä vaikea-asteisemmin joudumme kohtaamaan toisten ihmisten tekemää pahaa tai välinpitämättömyyttä, sen vaikeampi mielen on rakentaa ehyttä maailmankuvaa ja löytää sisäistä psyykkistä tasapainoa.

Miksi aloitan edellä mainitulla? Ilmastokatastrofiin kytkeytyy ilmiöitä, joita arjessa tiivisti kiinni olevan kiireisen aikuisen voi olla vaikea nykyhetkessä hahmottaa.

Saattaa tuntua syvälle liioittelulle, että joku ryhtyy nälkälakkoon etäisesti tulevaisuuteen piirtyvän ilmastokriisin vuoksi. Tässä hetkessä arkihan näyttää koronatoimia lukuun ottamatta varsin normaalille. Uutisissa ja poliitikkojen juhlapuheissa ilmastokriisi vilahtelee, mutta kaupat pullistelevat tavaraa ja ruokaa kuten ennenkin, vettä voi käyttää huoletta, koti lämpenee juuri niin lämpimäksi kuin patterit säätää ja vaatekaappi pullottaa entiseen malliin ja ostoskeskuksissa vaatekauppoja löytyy niin paljon, että luulisi puolen kansakuntaa olevan vaatteita vailla. Mikä ikinä onkaan suuren aikuisjoukon huolenaste nurkan takana odottavasta ilmastokriisistä, niin tuo huoli ei näy kahvipöydissä, ei laaja-alaisesti somessa, eikä mielenilmauksissa.

Ilmastohiljaisuudessa piilee vaara, jota emme ehkä hoksaa ja tuskin myöskään haluamme kohdata.

Moni ilmastotoimia vaativa kertoo siitä, kuinka tässä ajanhetkessä jopa suurempaa ahdistusta herättää aikuisten inaktiivisuus kuin ajatus siitä, että luonnonkatastrofit tulevaisuudessa kiihtyvät. Tämä seuraava on oma ajatukseni, eikä pohjaa mihinkään tutkimustietoon. Epäilen, että mikäli elämäämme uhkaisi jatkossa kiihtyvät luonnonkatastrofit, mutta tietäisimme, ettei asialle ole mitään tehtävissä, olisi tilanteeseen jossain määrin helpompi sopeutua kuin nykyiseen kiihtyvään ilmastokriisiin vailla riittäviä ratkaisupyrkimyksiä.  Nykytilanne on tehty piinallisista aineksista. Tiedeyhteisö on hyvin yksimielisesti ilmaissut, että ilmasto epävakautuu ihmisen aiheuttamien päästöjen vuoksi. Tiedeyhteisöllä on myös tarjota paljon ratkaisukeinoja, joilla voisimme nopeatahtisesti lähteä laskemaan päästöjä, jotta pahimmilta sääjärjestelmän epävakautumisilta voitaisi säästyä. Tilanteessa erityistä psyykkistä kauhistusta nostattaakin se, että meitä uhkaa kriisi, jolta voisimme nyt vielä suojautua, muttemme tee niin. Ihmiset valitsevat katsovansa muualle. Kyse on valinnasta, ei välttämättömyydestä.

He, jotka näkevät kiireen ja tilanteen sietämättömyyden, joutuvat tekemään yhdelle ihmiselle kohtuuttoman suuren  panoksen saadakseen hiljaisuuden läpi ilmastovaatimukset kuuluville.

Vaikka nyt nälkälakko voi tuntua liioittelulle, keskeistä on, mille se näyttäytyy muutaman vuosikymmenen päästä jälkikäteistarkastelussa.

Kumpi tukee turvallisen ihmiskuvan muodostumista nyt kasvaville lapsille ja nuorille: aikuiset, jotka jatkavat ilmastokriisitiedosta huolimatta arkeaan tulevaisuudelta silmät sulkien vai aikuiset, jotka kukin keinollaan ja resursseillaan pyrkivät kääntämään yhteiskunnan suuntaa ilmastokriisiä torjuvaksi?

Haluammeko kohdata joidenkin vuosien päästä sukupolvien välisen juovan, kun nykyhetken lapset tarkastelevat historiaansa ja tietävät, kuinka nyt aikuisuutta elävä sukupolvi oli täysin informoitu ilmastokriisistä ja viimeinen sukupolvi, joka voisi kääntää suunnan turvallisemmaksi? Kaikkien ei tarvitse ryhtyä nälkälakkoon. Kenenkään ei tarvitsisi, jos suuri enemmistö aikuisia tekisi näkyväksi, että haluavat sosiaalisesti oikeudenmukaisia ja riittävän kattavia ilmastotoimia nyt ja heti.

Ilmastotutkijat kertovat, että päästökäyrät tulisi saada laskuun hyvin kiireellisesti. Nälkälakkoon ryhtyvät tietävät tämän kiireen. Meidän kaikkien tulisi tietää ja ilmasta tämä kiire, jottei kenenkään tarvitsisi tehdä ilmastotoimien puolustamiseksi enemmän kuin on yksilölle kohtuullista.

Kaikki tukeni nälkälakkoilijoille ja tuki maailman hallitsijoille tehdä rohkeita ja vastuullisia päätöksiä nyt, kun niiden aika on!

Kestämme päästöihin ja kuluttamiseen kohdistuvat rajoitukset, kunhan ne toteutetaan sosiaalisesti oikeudenmukaisesti. Mutta kestämmekö lähivuosikymmenien sisällä tulevan kritiikin, jos emme toimi nyt?

Aiheesta:

https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/4299165-hallituksen-sanat-vakuuttavat-teot-eivat-elokapina-vauhdittaa-ilmastotoimia-nalkalakolla